lauantai 10. maaliskuuta 2012

Mystinen haittaohjelma: koodi ei muistuta mitään tunnettua kieltä

Tietoturvatalo Kaspersky Labin asiantuntijat ovat pyytäneet yleisöltä apua. Yrityksistä huolimatta he eivät ole saaneet selville, mitä ohjelmointikieltä, sovelluskehystä tai kääntäjää on käytetty Duqu-troijalaisen keskeisen osan kehittämiseen.
Osa Duqun dll-kirjastosta on kirjoitettu tavallisella c++-koodilla, mutta suuri osa ei.
”Tämä osuus eroaa muista, koska sitä ei ole käännetty c++:sta. Siinä ei ole mitään viittauksia mihinkään tavallisiin tai käyttäjien kirjoittamiin c++-toimintoihin, mutta kyseessä on ehdottomasti olio-ohjelmointikieli”, Kasperskyn asiantuntija Igor Soumenkov arvioi blogikirjoituksessa.
Kaspeskyn tutkijat uskovat, että tämän osuuden on saattanut kehittää jokin toinen ohjelmointiimi. Koodi on uniikkia, eikä sitä esimerkiksi esiinny toisessa tunnetussa haittaohjelmassa Stuxnetissä, jonka koodista osia oli lainattu myös Duquun.

"Näyttää täysin vieraalta"

Tietoturvatalo sanoo, ettei ohjelmointikieli ole varmuudella ainakaan c++:aa, objective c:tä, javaa, pythonia, adaa, luaa tai montaa muutakaan jo tarkistettua kieltä. Kaspersky vakuuttaa käyttäneensä lukuisia tunteja koodin analysoimiseen ja keskustelleensa myös ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.
Kaikesta huolimatta haittaohjelman mysteeri ei ole ratkennut. ”Se näyttää täysin vieraalta”, Kasperskyn päätutkija Vitaly Kamluk sanoo koodista.
Yhtiö on jo saanut useita ehdotuksia siitä, mitä koodi voisi olla. Yleisö on arvellut, että kyseeseen voisivat tulla muun muassa ohjelmointikielet f, d, iron python, high-level assembly, common lisp, forth, erlang, vala tai vielä eksoottisemmat työkalut kuten rosert, jota väitetään käytettävän hallitusten salaisissa projekteissa.


Lähde: Tietoviikko

torstai 8. maaliskuuta 2012

Starchildin pääkallon lisätutkimukset hämmästyttäviä




Kallon tutkimukset jatkuvat edelleenkin ja uusimpien tietojen mukaan kallon DNA:n emäsparit eroavat vahvasti ihmisestä. Tutkitun 211 emäsparin näytteen pitäisi olla jokaisella ihmisellä täsmälleen samanlainen, mutta kallosta löytyi 56 eroavaisuutta! Ihmiseen verrattuna reesusapinalla eroa on kahdessa emäsparissa ja esim. koiralla eroa on 27 emäsparissa. Starchildin kallon uudet tutkimukset varmistavat aiempita tutkimuksia siitä, että kallo ei ole ihmisten tai minkään tunnetun eläimen. Itseasiassa kallon tutkijan Lloyd Pyen mukaan kallo eroaa ihmisestä enemmän kuin mikään tunnettu eläin!

Kallon ominaisuuksissa ihmiseen erosi myös se, että vaikka kallo oli normaalia ihmiskalloa ohuempi, oli se silti monta kertaa kestävämpi.

Aikaisempien tutkimusten mukaan kallon omistanutta olentoa epäiltiin ns. hybridiksi, eli ihmisen ja avaruusolennon risteytykseksi. Uusimman näkemyksen mukaan, kyseessä on kuitenkin täysin uusi tuntematon laji, maan ulkopuolista alkuperää.









Lähde: Paranormaaliblogi
Lisätietoja: Starchild Project

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tappaja-asteroidi osumassa maahan helmikuussa 2013





Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan tietojen mukaan asteroidi 2012 DA14 on pyyhältämässä Maan ohi kosmisessa mittakaavassa todella läheltä, alle 27 000 kilometrin päästä.

Täpärä ohitus on herättänyt pelon törmäyksestä. Nasan asiantuntijan David Dunhamin mukaan törmäys on mahdollinen, mutta sen todennäköisyyttä täytyy vielä arvioida tarkemmin. Tällä hetkellä törmäyksen todennäköisyys on kuitenkin vielä häviävän pieni.

Kivenmurikka on 40-95 metriä läpimitaltaan, eli suunnilleen samaa kokoa kuin Siperiaan vuonna 1908 osunut asteroidi. Tunguskan räjähdyksenä tunnetussa tapahtumassa kaatui puita peräti 2 150 neliökilometrin alueelta. Pinta-ala on suunnilleen samaa luokkaa kuin Luxemburgin valtiolla.

Venäläisille yliopisto-opiskelijoille puhunut Dunham sanoi, että vaarallinen asteroidi voidaan yrittää hajottaa osiin. Erikoisempi ratkaisu olisi maalata asteroidi. Maalatun asteroidin kyky heijastaa auringonvaloa muuttuisi, mikä vaikuttaisi sen lämpötilaan ja pyörimisnopeuteen - ja suistaisi sen radaltaan. Menettely voisi kuitenkin tehdä asteroidista vielä vaarallisemman, kun se palaa seuraavan kerran Maan lähelle.

2012 DA14 -asteroidin suhteen juuri mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Kaikkiin operaatioihin vaadittaisiin avaruusalus, jonka rakentaminen kestää ainakin kaksi vuotta.

Vaikka asteroidi osuisikin Maahan, seuraukset voivat jäädä pieniksi. Se voi hajota saapuessaan ilmakehään, jolloin suurin osa sen massasta ei koskaan edes tavoita Maan pintaa.


Lähde: IL, Verkkomedia, NASA

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Alaston Tiede - Bermudan Kolmio




Bermudan kolmio on Floridan eteläkärjen, Puerto Ricon ja Bermudan rajaama kolmionmuotoinen alue, jolla väitetään tapahtuneen huomattavan paljon laivojen ja lentokoneiden katoamisia. Tunnetuin Bermudan kolmiossa tapahtunut katoaminen on viidestä Avenger-pommikoneesta koostuneen lentue 19:n häviäminen 5. joulukuuta 1945.


Katso video TÄSTÄ (joutuu kirjautumaan jos haluat ladata videon)


Wikipedia

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Nikola Tesla ja Egyptin Pyramidien Kätketyt Salaisuudet